Lausunnot, kannanotot ja aloitteet
Valtuustoaloite LED-valaisimien kokeilemisesta katuvalaistuksessa
Vanhat katuvalaisimet kuluttavat huomattavan paljon sähköä. Näiden korvaamiseksi yksi vaihtoehto on LED-ulkovalaisimet. Myös loistoputkivalaisimiin on kehitetty tuote, joka korvaa sytyttimet, kuristimet ja kondensaattorit. Nurmijärven kunta on liittynyt Kuntaliiton ilmastokampanjaan, jossa eräänä tavoitteena on energiansäästö. LED-teknologia sopii tähän tavoitteeseen hyvin, koska sen elinkaarikustannus on pieni. LED-valaisimien käyttöä katuvalaistuksessa ovat kokeilleet esimerkiksi Salo ja Kerava. Kerava on toteuttanut kokeilun kaupungin omistaman energiayhtiön kanssa yhteistyössä.
Me allekirjoittaneet esitämme, että Nurmijärven kunta kokeilee energiaa säästävien LED-valaisimien käyttöä katuvalaistuksessa. Lisäksi tulee tutkia loisteputkivalaisimien energiataloudellisimmat “kuristin” -ratkaisut.
Nurmijärvellä 29.10.2008
Tarja Haaranen
Reilun kaupan kahviin ja teehen siirtymistä koskeva valtuustoaloite
Lausunnot kannanotot ja aloitteet – 26. maaliskuuta 2008
Suomessa juodaan päivittäin reilut 20 miljoonaa kupillista kahvia. Tämä vaikuttaa noin miljoonan ihmisen elämään kehitysmaissa. Kahvi on maailmankaupan toiseksi vaihdetuin tuote öljyn jälkeen. Kahvin hinnan romahdus on eliminoinut kahvintuotannosta satojatuhansia työpaikkoja ja aiheuttanut yhä kasaantuvia sosiaalisia ongelmia. Perinteisessä kahvinviljelyssä käytetään myös lapsi- ja orjatyövoimaa.
Kansainvälisen Reilun kaupan merkkijärjestelmän tavoitteena on puuttua maailmankaupan rakenteellisiin ongelmiin kansainvälisen kaupallisen yhteistyön avulla. Järjestelmän puitteissa kuluttajilla on mahdollisuus vaikuttaa omilla ostopäätöksillään positiivisesti kehitysmaissa asuvien ihmisten elämään. Reilu kauppa tarkoittaa muun muassa sitä, että kahvin viljelijät saavat työstään oikeudenmukaisen korvauksen, lapsityövoiman käyttö on kielletty ja työntekijöillä on järjestäytymisoikeus. Myös tiukat ympäristökriteerit kuuluvat Reiluun kauppaan.
Suomessa on saatavilla tällä hetkellä yli kolmeakymmentä erilaista Reilun kaupan kahvia myös suurkeittiöiden tarpeisiin ja yli 210 erilaista Reilun kaupan tuotetta eri tukuista. Nykyisin hintaero Reilun kaupan kahvin ja ns. ”tavallisen” kahvin välillä on useimmissa tukuissa kaventunut hyvin pieneksi, ja on pienimmillään muutamia kymmeniä senttejä kiloa kohden.
Vuonna 2007 voimaan tulleen hankintalain mukaan kilpailuttaessaan julkisia hankintojaan kunta voi ottaa taloudellisten tekijöiden lisäksi huomioon myös ympäristöarvoja ja sosiaalisia tekijöitä. Tarjouskilpailussa voi ottaa huomioon mm. kuinka jonkun palvelun tai hyödykkeen tuottaja on ottanut huomioon kansainvälisiä työsopimuksia tai onko hankittava tuote tai hyödyke ympäristöystävällisempi tai terveellisempi kuin joku muu.
Reilun kaupan tuotteiden tarjoaminen auttaa ratkaisemaan kahvin tuottajamaiden sosiaalisia ongelmia ja edistää Nurmijärven positiivista imagoa kuntana, joka huolehtii maailman oikeudenmukaisuudesta konkreet-tisin teoin.
Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Nurmijärven kunta ryhtyy toimenpiteisiin selvittääk-seen mahdollisuuksia tarjota Reilun kaupan kahvia ja teetä kunnan hallinnoimissa tilaisuuksissa, vähintäänkin valtuuston kokouksissa.
Nurmijärvellä 26.3.2008 Tarja Haaranen
Valtuustoaloite vapaiden ohjelmien käytön edistämisestä
Lausunnot kannanotot ja aloitteet – 5. syyskuuta 2007
Vapaan ja avoimen lähdekoodin ohjelmistot ovat tietokoneohjelmia, joita saa käyttää, levittää ja muokata vapaasti. Näistä tunnetuin on suomalaisen Linus Torvaldsin kehittämä Linux-käyttöjärjestelmä. Ohjelmista ei tarvitse maksaa vuotuisia lisenssimaksuja, ja niitä voi imuroida ilmaiseksi verkosta. Ne toimivat hyvin myös vanhoissa koneissa, minkä ansiosta tietokoneita voidaan käyttää nykyistä pidempään. Ohjelmat ovat tunnettuja kaupallisia ohjelmistoja vakaampia ja turvallisempia; esimerkiksi Linux on pitkälle välttynyt viruksilta. Lisäksi näiden ohjelmien käyttäjät eivät ole riippuvaisia yhdestä ohjelmistoyrityksestä.
Vapaiden ja avoimen lähdekoodin ohjelmien käytön suurimpia esteitä on toistaiseksi ylläpidon ja osaamisen niukkuus. Niihin siirtyminen edellyttää sekä tukihenkilöiden että käyttäjien kouluttamista, mikä aiheuttaa kustannuksia kuten kunta-atk:n 21.5.2007 päivätyssä vastauksessa Outi Mäkelän ym. valtuustoaloitteeseen todetaan. Kunnan on kuitenkin mielekkäämpää maksaa nurmijärveläisten työntekijöiden palveluista kuin ulkomaisen suuryhtiön lisensseistä.
Monet vapaat sovellusohjelmat ovat laajassa käytössä, mutta kaikista ammattikäyttöön tarkoitetuista ohjelmista ei ole vielä Linux-versioita. Myös käytettävyydessä ja yhteensopivuudessa Windows-sovellusten kanssa on kehittämistä. Vapaan ja avoimen lähdekoodin ohjelmistot eivät välttämättä sovikaan kaikkeen käyttöön. Useissa kunnissa on kuitenkin siirrytty vapaisiin ohjelmiin sellaisissa kohteissa, missä se on perusteltua kuten oppilaitoksissa ja kirjastoissa. Tällaisia ovat esimerkiksi Lahden, Hämeenlinnan, Espoon ruotsinkielinen ja Vihdin koulutoimi, Åbo Akademi sekä Joensuun ja Vaasan kaupunginkirjastot.
Esitämme, että Nurmijärven kunnanhallitus ja kunta-atk tutustuvat esimerkiksi Vihdin koulutoimen Linux -projektiin ja että vapaita ohjelmia otetaan kokeiluluontoisesti käyttöön Nurmijärven kunnan kirjastoissa ja oppilaitoksissa.
Nurmijärvellä 5.9.2007 Tarja Haaranen ja Petri Honkala
Ponsi energiatehokkuuden parantamisesta Nurmijärvellä
Lausunnot kannanotot ja aloitteet – 22. elokuuta 2007
Valtuusto pitää tärkeänä energiatehokkuuden parantamista Nurmijärven kunnassa. Koska liittyminen kauppa- ja teollisuusministeriön energiatehokkuussopimukseen on nyt ajankohtaista, tulee kunnanhallituksen selvittää asia mahdollisimman pian ja päättää tarvittaessa energiatehokkuussopimuksen solmimisesta kauppa- ja teollisuusministeriön kanssa.
Valtuustoaloite koirien uimarannan perustamisesta Nurmijärvelle
Lausunnot kannanotot ja aloitteet – 24. toukokuuta 2006
Koirien, koiranomistajien ja kuntalaisten yhteiselo vaatii kaikkien osapuolten huomioon ottamista ja selkeitä pelisääntöjä. Koirien vieminen ja uittaminen yleisillä uimarannoilla on kielletty. Kuitenkin uiminen on koirille erittäin virkistävää ja hyvää liikuntaa. Nurmijärveläinen koirayhdistys Impivaaran Hallit ry on vuonna 2005 esittänyt kunnalle toiveensa koirien uimarannan perustamisesta kuitenkaan saamatta aloitteeseensa vastausta. Jotta kuntalaisten, koiranomistajien ja koirien yhteiselo sujuisi kivuttomasti, tulee koirille osoittaa oma uimapaikka. Uimapaikan tulisi sijaita haja-asutusalueella, jotta koiria voidaan pitää rannalla vapaana ilman alueen erillistä aitaamista. Alueelle tulisi järjestää opastaulut ja roska-astiat. Alueen kunnossapidosta vastaisivat käyttäjät.
Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Nurmijärven kunta osoittaa tietyn alueen koirien uimarannaksi.
Nurmijärvellä 24.5.2006 Tarja Haaranen
Vihreän valtuustoryhmän aloite kunnallisen ilmastostrategian laatimisesta
Lausunnot kannanotot ja aloitteet – 29. maaliskuuta 2006
Ilmastonmuutos on yksi tämän vuosisadan vakavimpia uhkia ihmiskunnan hyvinvoinnille. EU on asettanut tavoitteeksi rajoittaa lämpeneminen enintään kahteen asteeseen, mikä edellyttää teollisuusmaiden päästöjen vähentämistä 30 %:lla ennen ensi vuosikymmenen loppua.
Kunnat ovat Suomessa kestävän ilmastopolitiikan toteuttamisessa avainasemassa. Energian kulutusta voidaan ohjata kestävällä yhdyskuntarakenteella. Kuntien kiinteistöt kuluttavat paljon energiaa. Kunnat tekevät merkittäviä julkisia hankintoja, jotka kuluttavat energiaa. Kunnat myös vastaavat valtaosin paikallisliikenteestä ja voivat vaikuttaa paikallisiin energiaratkaisuihin. Lisäksi monet suomalaiset kunnat vaikuttavat ilmastopäästöihin myös esimerkiksi jätehuollossa, työnantajina, sijoitusten kautta, koulutuksella ja kuntalaisille suunnatulla tiedotuksella.
Suomessa kuntien ilmastonsuojelutyötä koordinoi Kuntaliitto. Sen ilmastokampanjassa on mukana 48 kuntaa, jotka kattavat noin puolet Suomen väestöstä. Kunta voi liittyä kampanjaan kunnanhallituksen päätöksellä valitsemalla yhteyshenkilön ja ilmoittamalla tästä Kuntaliittoon. Ilmastokampanjassa mukana olevat kunnat kartoittavat ensin syntyvät kasvihuonekaasupäästöt ja laativat ennusteen päästökehityksestä. Sitten kunnan tulee asettaa päästötavoite ja laatia suunnitelma sen saavuttamiseksi.
Kunnallisen ilmastostrategian ovat suomalaisista kaupungeista laatineet mm. Helsinki, Tampere, Turku, Oulu, Kuopio ja Hämeenlinna. Myös jotkin Anjalankosken ja Hauhon kaltaiset pienet kunnat ovat jo laatineet ilmastostrategian. Kunnat voivat saada tukea energiakatselmusten tekemiseen, energiansäästöön ja uusiutuvien energianlähteiden edistämiseen allekirjoittamalla KTM:n ja Kuntaliiton yhteisen energia- ja ilmastosopimuksen.
Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että kunnanhallitus ryhtyy toimenpiteisiin, jotta Nurmijärvi liittyisi Kuntaliiton ilmastokampanjaan ja Nurmijärvelle laadittaisiin kunnallinen ilmastostrategia.
Nurmijärvellä 29.3.2006 Vihreiden valtuustoryhmä
